Cauliflower pizza

IMG_0374IMG_0369

PARAS PIZZA PITKÄÄN AIKAAN!

Onnistuin tekemään niin huikean hyvää pizzaa, että pakko jakaa resepti kanssanne. Inspiraatio lähti edellisenä päivänä avatusta punaviinistä, jonka seuraksi piti keksiä illallinen. Punaviinin ja kasvisruuan yhdistäminen tuotti minulle päänvaivaa kunnes googlailujen jälkeen löysin tämän reseptin. Päätin kuitenkin sotkea tähän vielä pohjan kukkakaaliversiosta, jota olen aikaisemmin jo kokeillut. Lopputulos oli uskomattoman täydellinen!

IMG_0396

Kukkakaalipizzapohja 

Kukkakaali 
1 mozzarellapallo
oliiviöljyä
kananmuna
ripaus suolaa
mustapippuria

Raasta kukkakaali tai blendaa murusiksi tehosekoittimessa. Paista kukkakaaliraastetta pannulla öljyssä, jotta se saa vähän väriä. Jäähdytä hetki. Sekoita muut ainekset kukkakaaliraasteen sekaan taikinaksi. Painele taikina lusikalla leivinpaperille ja esipaista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Lisää muut täytteet ja paista vielä n. 15 minuuttia.

Pizzan täytteet
3 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulikynttä, murskattuna                                                                                                                       Basilikan lehtiä silputtuna
1⁄2 myskikurpitsa
1 avokado
100 g sinihomejuustoa
tuoretta pinaattia

Blendaa oliiviöljy, valkosipulinkynnet ja basilikan lehdet (tai varret) keskenään. Pilko kurpitsa siivuiksi, paahda niitä 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Levitä oliiviöljy-valkosipuliseos pizzapohjalle ja laita kurpitsa kuutiot, pinaatti, sinihomejuusto ja avokado päälle. Paista 225 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia. Koristele tuoreilla pinaatinlehdillä ja kirsikkatomaateilla.

IMG_0387IMG_0395

Nautinnollista perjantai-iltaa!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: