HUI, enää seitsemän yötä jouluun! Joulukuu on hujahtanut tänä vuonna ennätysnopeasti. Koti on koristeltu joulukoristein jo marraskuussa, mutta aikaisempiin vuosiin verrattuna olen syönyt tänä vuonna säälittävän vähän jouluherkkuja. Joulutorttuja olen leiponut kerran ja pipareita on kulunut vasta yhden paketin verran. Siksi suuntasimmekin tänään hyvällä omalla tunnolla Espresso Edgeen vegaanisen brunssipöydän ääreen.
Espresso Edge on Kruunuhaassa, Liisankadulla, sijaitseva kahvila jonka valikoimasta löytyy erityisesti reilun kaupan tuotteita ja ekologisia raaka-aineita. Kahvilassa järjestetään muutaman kuukauden välein vegaanisia brunsseja, joista tämä brunssi oli järjestetty jouluteemaisesti.
En ole Espresso Edgessä vielä aikaisemmin käynyt, mutta paikka ihastutti minut täysin kotoisella ja lämpöisellä tunnelmallaan. Myös tarjoumukset yllättivät meidät todella positiivisesti! Suolaisesta pöydästä löytyi mm. punajuuri-tuorepuuroa, itsetehtyä granolaa, jouluisasti koristeltua ja maustettua focacciaa, viikuna-skonsseja, tofukinkkua, kvinoasalaattia lehtikaalilla ja granaattiomenalla ja juuressalaattia. Lisäksi jälkiruokapöytä notkui tyrnimarmelaadeista, hopeatoffeesta, kookospannacotasta, piparkakuista ja luumutortuista.
Tarjolla oli myös tuoremehuja ja smoothieita, joista jälkimmäiset jäivät erityisesti mieleen erikoisten makuyhdistelmien ansiosta. Itse ihastuin, tai oikeastaan rakastuin, porkkana-kaneli-smoothieen, joka maistui aivan porkkanakakulta! Kuvaajamme taas ihastui suklaa-puolukka-smoothieen, joka oli täydellinen yhdistelmä puolukan kirpeyttä ja suklaan makeutta. Näitä pitää ehdottomasti yrittää itsekin tehdä!
Brunssin jälkeen olimme päässeet niin vahvasti joulutunnelmaan, että päätimme ihmetellä Kruunuhaan jouluvaloja ja suunnata niitä ihmetellen kohti Tuomaan markkinoita. Noloa myöntää, mutta tämä oli itselleni vasta ensimmäinen kerta tänä vuonna, kun ehdin ihmettelemään tätä perinteistä joulumaata. Vaikka päivä oli sateinen ja kolea, ei se meitä eikä muitakaan haitannut, sillä Senaatintori oli täynnä ihmisvilinää!
Tervetuloa joulu, nyt olen valmis!
Kuvat: Joonas Ojala
Leave a Reply